keskiviikko 24. lokakuuta 2012

2 verkkoa ja 2 ohjuria ;)

Jälleen peruuntuneet reenit

Eilen olis siis pitäny olla viikkotreenit, mutta nepäs peruuntu taas... Menin kuiteski kentälle ja Heli sattu onneksi Puukon kans tulemaan :) Pidettiin sitten omat reenit, Puukko teki ohjauskuvioita ja pienellä radalla ja kontakteja.

Me tehtiin Laran kans keppejä. Kolmella verkolla ja kahdella ohjurilla. Vauhtia löyty joka vedolla tosi hyvin ja oli tosi varman olonen siitä mitä teki. Ei tullu yhdestäkään välistä ulos ja minä olin revetä ylpeydestä <3 
Muutin verkkoja niin, että otin ekaa kertaa ekasta välistä verkon pois. Eli kaks verkkoa ja kaks ohjuria. Tuli kuitenkin 2 tai 3 välistä ulos ja lisäsin sitten ohjurin toiseen väliin. Näin korjaantui ja meni taas tosi hyvin :)
Kepeissä ollaan kyllä nyt päästy ihan harppauksella eteenpäin! 

Tehtiin kontakteja puomin alapäässä, Heli autto palkaammisessa. Tehtiin kans kokonaista puomia lopuksi, Heli palkkaamassa. Alussa ihmetteli miks jäin taakse, mutta pian huomas juosta päähän asti. Eka unohti vauhdin hurmassa jäädä kontaktille, lopussa vauhti vähä hidastu, mutta pysähty kontaktille <3 (vaikka Heli oli kauempana) Hyvä me! :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lara Laukaan erkkarissa 21.10.2012 JUN EH4.

Laran poseerausta näytelmien jälkeen, kuvasta kiitos Outi Puhakka.
Arvostelu Näytelmät-osiossa.




Jälkimaininkeja kera veljien, parin siskon sekä siskopuolen :)


tiistai 9. lokakuuta 2012

Joopajoo

Yksi sana kertoo enemmän ku tuhat kuvaa, vai miten se nyt meni... Meni siis ihan sinne tämän päivän treenit. Muutamat viimeiset kerrat treenattu yksikseen ja tulos tänään se, että koira seuraa vain kaikkea muuta eikä ollu yhtään minun ohjauksen alla... No pari ihan hyvää pätkää saatiin ja yks hankala vahinko-kepeille meno hienosti, mutta siitäpä se sitten oliki. Rimoja alemmas, tekniikka harjotteluun ja siitä sitten eteenpäin.

Nokka pystyssä kohti uusia pettymyksiä...eiku...mitä ne nyt oli...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Monitoimikoira

Olen jälleen erityisen ylpeä pikku porostani. Reenattiin vesisateessa, pitkästä aikaa tokoa. Mentiin kaikki tokon alo-liikkeet läpi, mitä nyt yksin voi tehä. Kaikki meni superhienosti, yhtä tuplakäskyä lukuunottamatta liikkeestä seisomisessa. Tauko tekee näköjään hyvää, ei ne taidot sieltä mihinkään katoa, päin vastoin :) Voisi jopa ajatella kokeeseen osallistumista tässä lähitulevaisuudessa, tosin alle pitää saada häiriötreeniä enemmän. Lara malttoi olla mallikkaasti hiljaakin, vaikka intoa oli ja innostin sitä tahalleni jotta pysyy skarppi päällä :)

Otettiin lopuksi agikentällä keinua (mikä menee mallikkaasti jo ilman minun apuja), ei pelkää rämähdystä enää :) Kepit menee vauhdilla tällä hetkellä 5 verkolla ja kahdella ohjurilla. Siitä pelkkiä onnistumisia molemmilta puolilta ohjattuna. Lopuksi hyppysarjaa suoralla, 3:lla hypyllä. Heitin vielä välieihin kahdet hypyt lisää ja madalsin rimat kolmeenviiteen, josta saatiin kiva viiden hypyn jumppasarja, namikippo palkkana.

Koiralle jäähdyttelyverkka, autoon ja hymyillen kotiin, vaikka oltiin aika märkiä :)